Nyt on sitten jalispallon MM:t ohi, ei kyllä olis yhtään peliä varmaan enää jaksanu, aika rankkaa tälleen fanina. Kaikki Saksan pelit katottiin, missä sitä oltiinkaan. Ensimmäinen peli jopa vieraalla maalla Britanniassa, kun siellä oltiin ekskursiolla. Ei kyllä oikein päässyt siellä tunnelmaan, aivan väärää kieltä puhui selostaja, varmaan pelaajatkin kentällä oli vähän hämmästyneitä. Mä en tiedä, et miten niitten kielitaito, että ymmärskö ne, kun selostaja paasas englanniks. On niist vissiin jokunen ulkomailla pelannut.

Koska kenttä oli täynnä hyvännäkösiä miehiä pelaamassa varmaan elämänsä tärkeimpiä pelejä huippukunnossa, pitihän sitä munkin vetästä ykköset päälle ihan tasavertaisuuden vuoks. Mulla oli vähän ongelmia ottaa mun pinkki puku mukaan Britanniaan, kun otin sinne vaan aika pienen laukun mukaan ja pelkäsin, että se rypistyis ihan kokonaan laukussa. Se ei kestä silittämistäkään. Kannoin sitä erikseen pukupussissa, otin henkarinki varmuuden vuoks mukaan, mutta kyllä hostelleissa henkareita olis ollu. Ja että mikä pinkki puku? Mä kutsun sitä lempinimellä makkarankuori, joka kuvastaa sitä aika hyvin, jos makkara vaan voi olla niin räikeen värinen. Se on tyylikäs kokonaisuus, yksi kappale eli kokopuku. Ja vaikka ite sanonkin, oon mä aika hyvännäkönen se päällä. Joku kysy multa, että miks mä otan jonkun mäkihyppypuvun mukaan. On siinä kieltämättä jotakin samaa, sellasta kiiltävää kangastahan toikin on ja aika vartalonmyötänen malli. En ole sen alkuperää koskaan oikeestaan edes selvitelly, mulle se on mun makkarankuori. Kulkenu matkassa mukana nyt jo neljättä vuotta. Löysin sen kirpparitorilta laatikosta, jossa kaikki oli euron kappale. Ensin vähän pelleilin, että mitäs tällasella tekee, mutta jotakin omaa siinä oli, että en voinu jättää enää sinne norkumaan. Ja lempivaate siitä sitten tulikin. Se on helppo vetästä päälle, ei tarvita mitään krumeluureja, simppeli vaate, jollasia jokainen tarvitsee. Sellanen, missä voi tuntea olonsa kotoisaks ja varmaksi. Ja kaiken lisäks, menee säällä kuin säällä.

Pelipäivät on vähän kuin juhlapäiviä, niin sillon ollaan aamusta saakka täysissä vetimissä. Meillä oli maatilakierros sitten Britanniassa pelipäivän aamuna, prinssi Charlesin tilalle, niin ajattelin, että on se oikeestaan ihan hyvä, että on jo valmiiksi hyvin pukeutunu, jos prinssi sattuis olemaan tänään paikalla. No ei sitä kyllä näkynyt. Hassu sattuma kävi, kun matkalla majotuksille pysähdyttiin sitten sellasella puistoalueella, pidettiin taukoa. Näin siellä kentällä miehiä pelaamassa rugbyä, ihan urheulumiehiä olivat ja komeeta katsottavaa oli se niiden peli. Menin sinne nurmelle makaamaan ja kannustamaan. Mä en oikein muita kannustushuutoja tiennyt kuin mitä jalispallo-otteluissa oon kuullut, ajattelin, että varmaan ne kelpaa, pallopeli kuin pallopeli. Jotakin ne mulle sitten kans huuteli, jotaki vitsejä varmaan, en ihan saanu selvää, niin vahvalla aksentilla puhuivat ja viittoilivat kentän reunan puitten suuntaan. Mitä lie halusivat sanoa, en ihan ymmärtänyt, niin naureskelin sitten vaan, ihan lepposia miehiä. Ne siirsivät peliä sitten vähän kauemmaksi, aurinko niitä varmaan häiritsi, mutta menin sitten taas vähän lähemmäksi, että pystyin jotakin näkemään. Ne kysyivät multa sitten, että meinaanko mä kauanki kattoa niitten peliä ja viitisen minuuttia mulla oli siinä sitten aikaa, niin ne päättivät pitää pitkän juomatauon. Harmi, etten ehtinyt näkemään enempää niitten peliä.

Britanniassa mulla ei ollut mun Saksa-paitaa mukana, mutta kaverit oli sitä mieltä, että mun pitää pukea se mun pinkin puvun päälle. Saksassa laitoinki sen aina. Oli vähän kyllä hankala aina vessaan mennessä ensin ottaa paitaa pois, että pääs avaamaan makkarankuoren vetskaria. Mutta kaikesta selvittiin. Sain muuten bratwurst-kojulla pelien aikana useemmatkin ilmaset makkarat, kuulemma voisin ryhtyä alueellisen makkarakannatusyhdistyksen maskotiks. Mä jo vähän ajattelin, että sekin vois olla ihan hyvä sivutyö, vois olla ihan hyödyllistä, jos Saksassa haluan elintarvikealan töitä tehdä, niin varmaan nähtäisiin ihan hyvällä. Muutenkin täällä tykätään, jos osallistuu erilaisten organisaatioiden toimintaan.

Pelit oli kyllä jänniä. Ei kaikki, mutta kyllä niitä katteli. Vähän ääni meni jossakin vaiheessa käheeks, Benniä, Sweiniä ja Mülleriä ja muita kavereita tuli kyllä huudettua. Hauskoja laulujakin saksalaiset ovat kehittäneet. Vähän vaan tuntu, että stadionilla paikan päällä olleet eivät ihan osanneet sanoja. Mutta tietäähän sen, on mullekin käyny niin, kun olen vaikkapa joulukirkossa ollut ja virsien sanat ei ihan ole olleet hallussa ja ei niitä virsikirjojakaan koskaan kaikille riitä, niin vähän sitten laulaa sinne päin säveltä seuraillen. Sellasta mutisevaa aaltoilua se on. Aika monenlaiset säät ehti noiden pelien aikana olemaan, välillä kyllä niin hikoilutti ja sain vähän kuraakin päälle, kun sateessa joudun pyöräilemään. Sen verran tiiviiseen tahtiin pelejä pelasivat, että en kerennyt pesemään sitä pukua kuin kerran ja sillonkin meidän pyykinpesukoneen linko ei toiminut, niin kun valuvana jouduin laittamaan kuivumaan, niin eihän se ehtinyt sitten peliin mennessä kuivumaan. Oli sitten vähän vaikee pukee päälle, muutenkin aika napakka malli.

Mutta nyt on urakka saatu päätökseen, voitto tuli kotiin ja saan kunnolla huollettua puvun. Lähetin joukkueelle onnittelut voitosta, lähetin niille valokuvan musta kannustamassa niitä. Ne varmaan ilostuu.

PS. Täällä on hyvä kuvagalleria komeista jalispallon pelaajista: paninicheapskates.wordpress.com/ 

Käytiin tänään yritysvierailulla leipomossa. Ei ole hyvän leivän leipominen ja mitä muuta taikinasta nyt voikaan tehdä, ihan jokaisen osaamisalaa. Tykkään noista vierailuista, niistä saa aina paljon irti ja tänään se leipomon johtaja, joka meille sen esittelyn piti, kiitti vielä lopuksi, että kyllä saivat hekin taas uusia ajatuksia meidän vierailun myötä. Jotakin puhui, että voi olla, että tulevaisuudessa vierailuryhmien kokoja joudutaan rajottamaan ja vieraat valikoimaan erikseen, että tulisi mahdollisimman hyviä käyntejä. En ihan ymmärtäny, mitä tarkotti. Meillä meni noin tunti ehkä yliajalle, kun oli niin paljon huomioita läpi käytävänä, ainakin mulla oli kurkku aivan kuiva jo loppuvaiheilla kaikesta puhumisesta. Tuntui aika kivalta, että pääsi antamaan jotakin vinkkejä, kun leipomisesta jotakin kuitenkin tiedän ja pysty vähän niin kuin puoliammattilaisena ohjeistamaan.

Siellä leipomossa ei ollut enää kukaan töissä leipomassa, kun siellä kierrettiin, mikä teki mun mielestä vähän hankalaks arvioida niitä leipomoprosesseja, mikä kuitenkin oli se meidän tehtävä. Mutta kyllä siinä pystyi kuitenkin näkemään, että kehitettävää löytyy. Aloitettiin kierros taikinajuurista, joita niillä oli kolme kappaletta. On aika ihmeellistä, että leipomo, joka on jo kolmannessa sukupolvessa, ei tota ihan hirveen tehokkaasti vielä osaa tehdä. Mä ite leivoin toissapäivänä leipää meillä kotona. Tein kauraleipää, johon paistoin sipulia sekaan. Reseptin löysin netistä (löyty nimellä helppo kauraleipä), mutta sipulin keksin siihen ite, ettei nyt liian helpoksi mene.

Siitä mun leivästä tuli ihan hyvää jo näin ekalla yrittämällä, mutta se limppu vähän levis, tai voiko sitä limpuks sanoa, kun se oli niin laakee. Mä en halunnu siitä sellasta kovaa jauhomöykkyä, se on sellanen alottelijan leipä, niin laitoin vettä vähän reippaammin kuin mitä siinä mun ohjeessa luki, että saan paremman taikinan kuin mitä reseptin kirjottanut on tehnyt. Hymyilin kyllä tolle, että tietäispä vaan, mitä täällä ollaan tekemässä. Meidän toisen luennon materiaaleista tiedän, että vesi tekee taikinalle hyvää (gluteenia rakentuu ja leivottavuus paranee näin ammattikielellä). Sellanen letkeen kupliva taikina siitä tuli ekan kohottamisen jälkeen. Vaivaamisen jälkeen pyöräytin sen pellille sellaseks limppumaiseks kasaks, mutta se alko vaan leviimään, niin iskin taikinakulhon siihen päälle, ettei se taikina karkaa, kun pitää vielä se toinen kohotus tehdä ennen paistamista. Otin sitten sen kulhon pois, kun oli aika laittaa leipä uunin lämpimään syliin. Se taikina oli tarttunu sen kulhon reunoihin ja kohonnu sen reunoja pitkin ja kun irrotin sitä sitten nuolijalla, se taikina meni vähän reunoista myttyyn ja lässähti. Eikä se sit uunissa hirveesti siit sit muuttunu. Pitää tota vähän harjotella, varmaan irtopohjakakkuvuuan reunalla vois onnistua, kun siinä on se klipsisysteemi, niin se irtoo ehkä nätimmin, kun toi taikina on vähän tollasta lötköä.

Mutta siellä leipomossa se taikinan juuri tekeytyy melkeen 20 h. Mulla oli siitä, kun olin saanu ainekset sekotettua kulhossa, noin puolen tunnin kuluttua (haravoin meidän etupihan nurmikon, kämppis oli leikannu ruohon) täys kulhollinen valmista taikinaa leivottavaks, oli ottanu jo leivinliinaanki kiinni. Mä kyllä laitoin hiivaa vähän reilummin, että ei jää ainakaan siitä kiinni taikinan kuohkeus. Mutta kakskyt tuntia! On niillä joku leipä tietysti enemmän leivottavaks siitä niiden taikinasta, mutta aika varmasti pystyin sanomaan, että tolla mun reseptillä ne pystyis ainaki puolittaa sen ekan kohotuksen (kutsutaan muuten käymiseks näin virallisesti, mikä sopii mulle hyvin, tuttu prosessi jo toisaalta), ihan tarkkaa aikaa en pystyny siinä noin nopeesti laskemaan, niin en sitten uskaltanu tarkemmin sanoa, mutta varmaan jo muutamassa tunnissa ne pääsis tosissaan leipomaan. Hitsiläinen, kun en ihan muistanu sitä mun reseptiä ulkoa siinä, koitin muistella, että vehnisjauhoja ja vettä, mutta sen veden määränki mä muutin ite alkuperäsestä. Suolana mulla oli yrttisuolaa. Kun tehdään noin isoja määriä, mitä niillä on, ei sovi ihan sokkona mittailla, menee vielä koko taikina pilalle. Mut sit se johtaja sano, ettei se tarvitse sitä reseptiä nyt siinä, niin sanoin, että voin lähettää sen reseptin sille sähköpostilla, kun pääsen kotiin. Se kyllä vaikutti ihan kiinnostuneelle.

Vois muuten olla ihan hyvä harjoittelupaikka tollanen leipomo, vähän siihen suuntaan vinkkasin sille johtajalle, että mulla on ens kesälukukaus vielä täyttöä vailla. Nyt ne tietää mun nimen ja mä luulen, että annoin ihan hyvän vaikutelman ittestäni. Koitin olla kriittinen ja aktiivinen, kun siitähän ne proffat meille aina sanoo. Aika jännä, tässä sitä taas on ura ottamassa uutta suuntaa, mutta sinne pitää mennä, missä tarve on. Lähetän kohta sen sähköpostin, pitää vielä kääntää toi resepti saksaks. Ai joo, voisin vielä mainita niistä jauhoista. Ne jauhaa jauhot tuolla itse. Ne vois kokeilla Edekan Gut & Günstig eli Halpoja & Hyviä vehnisjauhoja, meidän lähimarketissa kilolta 0,29 € typ 550 (tää tyyppinumero on saksalaisille tärkee), niillä mä olen leiponut sen, mitä täällä on tullut leivottua ja on siitä ihan leipomuksia syntynyt, tarviiko sitä joka paikassa aina hifistellä. Voi olla, et niitten kaupasta löytyy toisella merkillä vastaavia, jos niillä ei ole Edekaa. Siinä kun lähtee ite säätämään jauhatuksien kanssa, niin säheltämisekshän se helposti menee. Tulee noilla valmistuotteilla tasasen varma lopputulos. Säästää sekä aikaa että rahaa, kyllä tämä johtaja varmaan myös ymmärtää, järkityypiltä vaikuttaa.

Nyt peukut pystyyn, että tästä vielä jotakin tulee!

Mä sain tänään paketin, kaikkee Suomi-juttua, mitä mä olin mun siskolta pyytäny, et laittaa tulemaan. Olinki jo vähän ehtiny odottaa ja kerran soitinki jo postiin, että eihän vaan oo eksyny paketti, mut ne vaan sano, et toimitusaika paketeilla, jos ne ei ole expressinä, on vähän joustava. Mutta tänään siis tuli perille. Olivat sitten kuitekin postissa onnistuneet vähän säätämään.

Meillä on täällä Saksassa muuten hyvä palvelu, että paketteja ei tarvii noutaa postista, vaan postinjakaja tuo paketit kotiin. Mä jo ihmettelin, kun postimies toi posteja ja kun mun kämppis otti postit vastaan, se pyys, että mä menisin käymään ovella, et pitäis henkilökohtasesti antaa joku selvitys paketin sisällöstä. Yleensä riittää, että joku meistä kuittaa tähän osotteeseen tulevat. No, menin sitten ja postimiehellä (on muuten mukava mies) oli kädessä muovipussiin kääritty paketti. Kuulemma oli niin voimakas haju ja jotaki ruskeeta nestettä valu sieltä, että mun piti selittää, mitä siel on. Normaalisti eivät kuulemma toimittais tällasia perille, mutta kun tää postimies jo tuntee mut, niin päätti kaikesta huolimatta tuoda sen mulle. Ne oli meinannu avata sen turvallisuussyistä, mut kuulemma näytti sille, että paketti hajoaa käsiin, niin heittivät sitten vaan muovipussiin. Kerroin sitten, että on kyse elintarvikkeista, ja ei mistä tahansa, vaan erikoisherkuista. Postimies nyökkäili ymmärtävästi, kun kysyin, että onko sillä ollut koskaan kaukomailla kaipuu saksalaisia makkaroita ja (ehkä vähän kliseisesti) hapankaalia, että vähän samalla alueella liikutaan nyt. Jälkimmäinen tuli mieleen siitä hajusta, joka siit mun paketista lähti. Nii, en mä mitään haisevaa ollu tilannu, mut postissa olivat käsitelleet vähän kovakourasesti. Ai joo, ei halunnu postimies maistiaisia.

Mulle iski pääsiäisen aikaan ihan hivee mämmin himo, ja en oo löytäny sitä täältä, niin sitä piti pieni tuokkonen saada. Mä muuten kiersin täällä kyllä kaikki kaupat läpi kysymässä, et jos niillä olis mämmiä, kun on muutenkin kaikkea ulkomaista ruokaa ja vähän sesonkien mukaan. Mä näytin kännykästä kuvaa kaupan henkilökunnalle, et mitä mä oon hakemassa. Oli vähän hankalaa selittää, kun mä en tiedä, mikä mämmi olis saksaks. Ehkä se on vaan mämmi ja sitä nimikettä mä sitten käytin. Das Mämmi. Vanukashyllyt kierrettiin ja sit hiutaleosasto. Ajattelin jo, että ehkä niillä olis mämmiä sellasina minuuttiversioina annospusseissa, kun voin arvaa, et kysyntää ei niin hirveesti oo. Mut eipä ollu Dr Oetkerkaan vielä keksiny. Sain siitä muuten hyvän idean tulevaisuuden varalle. Mutta lopputulos oli, että kein Mämmi hier ja sisko pisti sitten pakettiin.

Toinen himo, joka mulle iski aikasemmin oli itsetehty pizza! Kasvispizza runsailla täytteillä ja ruispohjalla, ihan parasta. Mä en tykkää leipoa täällä ja ei se olis sama asia, kuin kotona Suomessa tehty pizza. Samoin päällysteet olis ihan eri. Meil ei kotona täällä oikeen tykätä, jos ostaa pakastevihanneksia ja ne nyt vaan kuuluu mun lempparipizzaan. Tuoreesta parsa- ja kukkakaalista tulee vähän kuivakoita mun mielestä pizzan päällä. Samoin tykkään suomalaisesta juustosta, täkäläiset on jotenkin niin voimakkaan makusia. Pyysin siskoa tekemään tätä mun herkkua ja pistämään pakettiin.

Ekstrana sisko oli leiponu porkkanabanaanimuffinsseja (ei mitään cupkakeja, vaan rehellisesti kunnon muffareita). Päällä oli mun siskon erikoisuus, tuorejuusto-kermakuorrute, tällä kertaa värjättynä turkoosiks.

Avasin sitten sen paketin meillä keittiössä. Kämppis vitsaili jotakin ja laitto läpivedon päälle. Must se oli vähän liiottelua, ei se haju niin paha ollu. Mämmituokkonen oli hajonnu yhestä kulmasta (voisivat rupee tekemään vähän kestävämpiä pakkauksia), mutta ei nyt ihan hirveen pahasti. Kinuskimämmi oli säilyny ehjänä, se olikin sellasessa annospurkissa. Pizza oli hyvin kääritty folioon, mut sielt oli kans vähän valunu tomaattimurskan nestettä ja nesttä niistä kasviksista. Sisko olikin laittanu reilusti täytettä. Juusto oli jotenki onnistunu vähän kans vettymään ja kevyt tuoksahdus kävi, mut laitoin uuniin ja reippaasti kuivattuja yrttejä päälle (omasta puutarhasta muuten), niin oih, mikä pizza! Eivät kämppikset halunneet maistaa, joten sain herkutella yksin. Muffinssit sisko oli pakannu sellasiin leivosrasioihin, kun ne on vähän kevyempiä kuin muovirasiat ja jos ammattilaiskonditoriatkin käyttää niitä, niin kyllä niitten tällanenkin matka pitäis kestää.No ei nyt ihan, kun postimiehet ovat uteliaisuuttaan pyöritelleet pakettia. Tulevaisuuden varalle pitää vissiin laittaa kaks pakettia, toisen saavat avata postissa ja ottaa maistiaisia, kun kuitenkin niitä houkuttaa. Muffinssit oli vähän menny kasaan, mutta oli maku aivan kohdillaan.

Nyt on tyytyväisellä massulla hyvä käydä untenmaille.